Notkeeta

Haukkuvaara? Ainaskin Haukkuvaaran takana oleva kallio.

Koirat ovat ihan notkeita, joo - emäntänsä ei. Ennenkin on tullut todettua, että koirien kanssa ulkoilu ei riitä kunnon ylläpitoon. Nyt, kun aksakin on jäänyt pois, niin ei tule edes niitä vähäisiäkään pyrähdyksiä otettua. Ja tämähän johtaa rappioon, ja rappiolla ei ole hyvä olla. Fyssari mietti, että jotain on muutosta, kun on jatkuvasti uutta fyysista vaivaa tässä skolioosi-. lordoosi-, kyfoosi- ja artroosipotilaassa. Syy siis huonoon fysiikkkaan on aksan puute…

Tänään kävin Jingan kanssa tutusmassa Doboiluun. Alkuosa meni hyvin, kun vain keskittyi koiraan, niin ei huomannutkaan mitään tekevänsä, lopputunnista ei kyll sit enää emännän peppu pysynyt ylhäällä lainkaan, vatsalihaksista (olemattomista) oli jo kaikk puhti poissa. Kotimatkalla kotiin kapuaminen jyrkähköä rinnettä pitkin tuntui taas reisissä ylivoimaiselta. Jotain tarttis siis tehdä. Pysyvästi. Jinksa kyll selvästi tykkäs pallon kanssa temppuilusta ja temputtamisesta pallon ympäri.

Kiila sai treenailla perjantaina aksaa ja tänään kisata. Harmi, ettei vieläkään tullut tulosta, ohjaaja on taitava ja Kiilakaan ei ollut sikaillut tänään, mutta… Kaljukaulakotkasta pitää saada kuva, kunhan vain on olosuhteet otolliset. Mulla on nyt whippet ja afgaani (vai oisko mittelspitz? toi pieni pyöreä). Ei kovinkaan katu-uskottavia ole kumpikaan. 

Viikolla en kerennyt Jattilaan treenaileen lainkaan, mutta vähälumisena ja lämpimänä talvena treenailu onnistuu ihan kotipihalla ja -kentälläkin. Muutamat hyvän tuulen treenit tuli vedettyä. Teemana enimmäkseen nouto ja kauniisti poimiminen.

Voittajan kokeenomainen

Tänään saatiin suru-uutinen Englannista, Jaffien Jaff-isä kuoli. Ikää melkein 13 vuotta. Onneksi pennut omistajineen saivat viime kesänä tavata tuon valtaisen hienon gentlemannin: Wt Ch Flynntastic Red Jaff at Tarnforce ihan livenä. Kuva Jaff-Kiila pariskunnasta viime kesältä tuon pentutapaamisen ajoilta.

Kiila on yhtä karvaton kuin tuossa kuvassa. Hyvässä ja leikkisässä kunnossa, toivottavasti saan joku päivä kuvan Kiilan leikkiin kutsu-voltista, se on aika upea. Vuoden vaihteessa molemmat koirat olivat jonkin verran jumissa selästään. Kiilaan kylkien venyttelyt ovat tehonneet hyvin, muttei Jingaan. Mikä johtuu siitä, että Kiila rauhallisena venyy, kun venytän kuonoa kohti häntää tai kinnertä, mutta Jingan etupää on ehtinyt tulla mukana, siinä vaiheessa, kun saan kuonon vedettyä määränpäähänsä.

Jinga aina valmiina töihin, mutta omaa jujua mukana!

Tehtiin tänään voittajan liikkeet kokeenomaiisesti. Pelkkää tilitystä tästä päivästä, voi siis hyvin skipata tämän loppuosan.
Hups, kokeenomaisessahan paljastui, vaikka mitä.
Paikkamakuussa J. ei mennyt maaten ekalla käskyllä (oma äänensävy oli normista poikkeava). Ylös nousi ekalla mutta hidastellen.
Seuruussa muutama ylimääräinen pyörähdys parissakin käännäksessä ja omiin vasempiin en  ollut tyytyväinen. Jossain vaihheessa kynä putosi taskustani ja koira oli kuin olisi saanut kiven niskaansa! Kontaktin piti hyvin ja juoksut sekä hitaat ok.
Liikkeestä istuminen, lähdin kovin rivakasti liikkeelle ja koira meni maihin. Tehtiin uudestaan ja tuli kaunis kyppisuoritus.
Luoksetulo - tuli Jingaksi kovin hitaasti, eikä kuitenkaan superhienoa pysähdystä seisomiseen, maahanmeno hyvä kuten yleensäkin.
Ruutu meni hyvin, tosin vasempaan takanurkkaan. Muuten hieno.
Tauko.
Hyppynouto - hyvä.
Metalli, liikaa saalistusta.
Tunnari, löysi oman muttei maailman seesteisin suoritus.
Kaikissa noudoissa otti hiukan vinon perusasennon jalkani taakse!
Kaukot - ei noussut ekalla (erittäin epätyypillistä) muuten hyvät reaktiot, s-m huonoin tekniikaltaan - ei löydy hissiä.
Ja mitähän ohjaaja sai taas ohjeeksi? Ihan hävettää, kun ei ikinä ota opikseen. Sitä rauhaa, rauhaa - sen perään taas kuuluteltiin. Käskyni ja liikkeeni ovat aivan liian hätäiset, koiran on vaikea pysyä mukana - diapamia, antaiskohan työpaikkalääkäri?
Noudoissa pidin siitä, ettei pureskelua näkynyt, saalistukseen voin puuttua kierrättämällä kapulan taakse.
Tein vuoromme jälkeen ohjatun. Jinga oli hieman ylikierroksilla, meni merkille ja jäi siihen roikkumaan, tassut pysyi maassa mutta koko koiran olemus oli karkaamassa kapulalle. En ole moista ennen nähnyt. Sitten lähetin vasemmalle ja vanha virheemme taas näkyi, haluaa tulla keskikapulan kautta (käydä vaihtamassa omansa) takaisin. Pari kertaa sama juttu.
Paljon on hiomista muttei toivoton tilanne ollenkaan! Palkkaamattomuus ja siirtymät eivät ole ongelma, pienet yksityiskohdat vain omalta osalta

Uusia näköaloja

Meidän seuduilla on ahkerasti kaadettu metsää. Näen naapureiden talot, jotka on aiemmin ollut puiden suojissa. Kävelyretkillä mäkien pällä näkyy kaupunki ihan erilailla kuin ennen, tai näen Jyväsjärveä ja Päijännettä ihan uudesta perspektiivistä. Keskimmäisessä kuvassa Jyväsjärvi ja työpaikkanikin näkyy järven rannalla.
Kyllä nuo  kaksi koiramarjaa ovat aika huvittavia. Jinga kuvittelee olevansa jotain ja pörrää tietyissä tilanteissa. Kiila ei ole huomavinaankaan, se ei ikinä provosoidu, jatkaa vaan kylkeen tulemista tai omaa matkaansa pisteeseen B. Kiila on varmaan valtakunnan luottavaisin koira, se ei osaa kuvitella että joku voisi tehdä pahaa, ei edes pörisijä-jinksu. Mutta, mutta vanhemmiten Kiilasta on kuoriutunut pieni kovis. Sillä on paljon pieniä ja itsensä kokoisia kavereita, mutta jotkut uudet koirat ohitellaan häntä niin pörröllä että!
Kiila säätelee itseään aikamoisesti yhteislenkeillä. J. juoksee edestakaisin kesät talvet mutta K. pysyttelee yleensä minun tuntumassa (miten nyt helppoimmalla pääsee). Tänään hiihdeltiin Tuomiojärvellä, joka ei ollutkaan ihan vaan meidän (kuten Soidenlampi ed. viikonlopun hiihto- ja luisteluretkillä) käytössä, vaan hiihtäjiä riitti. Kun miekkosemme sivakoi samoin tein omille urilleen, niin. Jinga jäi kyyläileen joka ikistä hiihtäjää ja sain todella vahdata sitä ettei mennyt lähemmäs tarkistamaan oisko tuo meidän miekkonen.

Tällä viikolla Jinga on löytänyt tunnarikapulansa ongelmitta ja epäröimättä, myöskin liikkeestä istuminen on taas muistunut mieleen. Vasemmalle kääntyminenkin onnistui sekä koiralta että ohjaajalta. Näköjään istuminen on sellainen juttu, että taito salakavalasti katoaa kerran vuodessa yhdeksi treenikerraksi ja sitten ei mitään ongelmaa. Itse taas riekuin liíkaa onnistuneista tunnareista, jotta ihan rumasti purren sitten tunnaria palautti - sitä saa mitä tilaa. Ohjatussa meillä on ollut vasemman kanssa ongelmaa, että J. meinaa helposti tulla takaisin keskikapulan kautta, nyt olen saanut pari kertaa hienon vasemman puolen haun. Merkiltä lähetyksissä pitää muistaa olla tosi skarppina oman käsimerkin kanssa.

Socializing

Viikon  on ollut kunnolla pakkasta. Silti on treenitty ja yritetty "opettaa" englantilaiselle vieraallemme että 15 astetta pakkasta on lämmintä (25 jälkeen)  - ei ole mennyt perille. Viikonloppu meni mukavasti koirajutuissa Kiilan pojan Särmän & seurueensa kanssa. Mikäs siinä harrastellessa, kun sai aina tulla valmiiseen ruokapöytään.
Lauantaina Kiila pääsi pitkästä aikaa Eevis-aksaileen. Iltapäivällä lähdettiin Jingan kera Länkipohjaan Kana-Areenalle, kolme tuntia vilahti tost noin vaan, kolmen ohjaanan ja viiden koiran kera. Jinga ehti tehdä melkein kaikki liikeet, ongelmina tällä kertaa vasemmalle kääntymiset ja tunnari oli taas normia vaikeampi. No, hyvä palata back to the basics taas vaihteeksi. Särmä oli aikas taitava poika.
Sunnuntaipäivän saimme iloisesti kulumaan kävelemällä Killerille. Olin varma, että hallilla olisi ruuhkaa pakkasten vihdoin lauhdutttua, mutta pyh, ihan saimme melkein keskenämme treenailla. Ja lajina oli aksa. Ensin ihailin Särmän menoa, samalla lailla poika kyseli ohjaajaltaan kuin äitinsäkin, että tännekö.  Hyppi ja kääntyi kauniisti, irtosi hyvin ja kaunista oli meno. Onneksi radalla oli edes yksi kinkkisempi kohta, että joutui vähän miettimäänkin ohjauskuvioita. Niin, ja pääsi Kiilakin aksaileen sekä tönkön omistajansa että vähän sutjakkaammin liikkuvien miekkosten kera. Ja Jinga, piiitkästä aikaa teimme radan. Jäipä mukava olo kummankin koiran radasta! Kotiin kävelimme vielä pidemmän kautta ihaille Jyväskylän kuuraisia metsiä. Hyvät ulkoilut ja olipa tosi mukava nähdä ajan kanssa niin Särmää kuin koirakavereitaan komiaa Rallia ja ihanaa Iisiä, kuin myös Saraa ja Sakaria. Kiitos visiitistä!

Kuuraa ja aurinkoa

 

Ihan jää sanattomaksi kaiken kauneuden keskellä. Aurinko palasi vihdoin näkyviin ja vasta viikonlopulla siitä pääsi nauttimaan ja me tosiaan nautittiin. Lammet ja järvetkin jäätyivät vihdoin. Lauantaina testasin retkiluistimia, ihan hauska kokemus liikkua niinkin. Välillä pääsi jopa liukumisen makuun, lunta oli ajoittain jarruttavasti  muttei paha olenkaan. Sunnuntaina testailin joulupukin tuomia suksia. Jos haluaa vihdoin ja viimein kuvailla aurinkoisissa olosuhteissa, niin sitä on vaikea yhdistää kunnon liikuntaan, kameran ehdoilla siis mentiin.
Kivasti päästiin myös treenirutiiniin, vaikka pakkanen on ollut 15 asteen kieppeillä, niin ei se ole estänyt meidän tokoiluja. Yksi ilta olin kentällä ja parina iltana Killerillä. Killerillä tuntuilämpimämmältä kuin mitä mittari näytti. Puolessa tunnissa ehtii tehdä paljon, kun pitää itseään ja koira liikenteessä.
Pieni pyöreä koira juoksee niin täysillä, että on aivan kuurassa koko koirakin, näkyy hyvin tuossa istumiskuvassa.

tokoa - pitkästä aikaa nirvanaa

Loppiaisen jälkeen oli vain pimeätä, sateistä ja synkkää. Johan siinä masentui, ei meinannut mikään innostaa. Onneksi lumi tuli valaisemaan maailmamme perjantaina, heti parani olo.
Lauantaina oli meidän tokoringin kolmas ja viimoinen koulutus. Kouluttajana Oili ja paikkana Länkipohjan Kana-areena. Ihanaa oli. Kivassa seurassa ja maailman ihanimman coachin seurassa oli vaan niin superia, lämpötilakin just sopiva treenimiseen. Joulukuussa saimme Oililta ohjeita vireen hallintaan. Jings oli vähän liian kierroksilla seuruussa. Ohjeeksi olin saanut, että ei palkkaa lainkaan tai vain minimaalinen kuiva nappula. Osui ja upposi: tosi hienolta ja tasaiselta näytti meidän seuruu nyt - vire kohillaan. Jatkossa pitää vaan yrittää muistaa tarkkana tarkkailla virettä, ja koiraa saa jo palkatakin paremmin, kunhan ensin sosiaalinen kehu, ilman että kädet on taskussa.
Teimme myös superhienot tunnarit. Ensin kisamaisesti, sitten hypyn kautta pitkälle tunnaririville. Hienosti löytyi ja palautus sen syrjässä olleen hypyn kautta. En tiedä kummasta olin onnelllisempi oman pikaisesta löytämisestä vai tuosta superpalautuksesta.
Ruutua teimme myös. Jinga osasi hienosti mutta ohjaajalla oli ongelmia ajastuksensa kanssa! Seuraavaksi Oili laittoi meidän ruutumme eteen targettimme. Sinne targetillehan J. sitten kosahti, kun ruutuun piti mennä. Tämä oli varoitusdemo. Messarissa oli useampi koira mennyt ruudun sijaan mattoteipeille.
Häiriötreeneinä me kaikki teimme ensin seuruuta pienessä neliössä, sitten istu-maahan menoja ympyrässä kuten myös kaukoja. Lisäksi vielä yksitellen luoksetuloja rivistöstä.
Oli kyllä taitava koira, illalla kotona oli niin nirvana olo, istuin vain treenikirja kainalossa ja hymyilin!
Tuli tehtyä tuosta kolme ja puolivuotiaasta elämäni koirasta kollaasi!

Lumille loppiaiseksi

Viikko tuli "nautittua"sulan maan keleistä ja täyspimeydestä, äh, päätimme siis ex tempore lähteä lumisemmille seuduille perjantaina töiden jälkeen. Syötteeltä löytyi ihan kelpo mökki. Matka oli normia tiivimpi tunnelmaltaan, meitä olikin neljä kaksijalkaista tavaroineen kahden sijaan. Onneksi mahduttiin tavaroinemme kuitenkin. Vähän ylimääräistä hysteriaa aiheutti "pikainen" iltapala Kiimingin ABC:llä, aika vain juoksi ja valmista ei meinannut tulla. Paikka oli sotkuinen ja likainen, no päästiinhän me sieltä - istuaksemme koiran oksennukseen (siis omassa autossa)! Ihan piste iin päälle. Kymmenen jälkeen illalla olimme noutamassa avaimia mökkiimme.
Kaksi päivää ja vielä lähtöaamunkin ehdimme nauttia lumisesta maisemasta ja hiihtelyistä. Mökki oli syrjässä, joten koirien kanssa oli huoletonta, bonuksena vielä ihan mökin edustalta lähtevät skiidu-urat, joita pitkin pääsi näppärästi laduille. Lisäpisteitä Syöte saa siitä, että suurimmalle osaa latuja koirat ovat tervetulleita. Lyhyen valoisan aikana ehdimme ulkoilla hyvin. Meikäläinenkin ehti kerätä 50 hiihtokilometriä tuon viikonlopun aikana. Paluumatkalla meitä mahtui viisi kaksijalkaista Ouluun asti.

Joulun aikaan tuli käytyä hallilla melkeinpä joka toinen päivä, sitä hallimahdollisuutta tuli arvostettua niillä keleillä. Lumireissun koirat saivatkin olla pitkään hungingolla, joka alkoi jo torstaista, kun kävimme hierojalla. Valitettavasti Anne ei sanonut että tulkaa puolen vuoden kuluttua uudestaan, vaan pieniä jumeja oli molemmissa ja mennään kuukauden kuluttua uudestaan. No, tänään paluu arjen rutiineihin.