sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Suojelukoira, sensori ja sylikoira
Jos Prikan tämän hetken taipumukset pysyvät vallitsevina, niin kyllähän siitä suojelukoira tulee. Reikä housuissa ja nenä naarmuilla todentaa tätä ammatin valintaa. Nenän käyttökin on kovin voimakasta. Kun heitän palkkionamit puolen metrin päähän, niin kyllä siinä tovi menee ennen kuin löytyy, jos löytyy, mutta tuhina ainakin on kova. Myös aika omatoiminen tutkija tämä on, jos vain portti yläkertaan on auki, niin sinne neiti kapuaa. Kohta kuuluu töminää, kun on löytänyt jotain kesytettävää. Jostain syystä ihan kaikki mitä talosta löytyy on pennun omaisuutta. Keittiön lattiaharja pitää kesytttää useamman kerran päivässä.
Jinksa on varsinainen sensori. Jos vähänkin meinaa hermoa kiristää kolme remmiä tms, niin J. on aivan "hakattuna" tien poskessa. Mielestäni olen vaan meinannut hermostua, pelkkä pieni tuskastuminen riittää. Tajusin toki, ettei koirat ole toivoneet kolmen remmin kollaasiin. Yksi ilta J. tuli niin masentuneena koko loppulenkin, että oli pakko lähteä kahestaan kentälle. Ja voi miten me kummatkin nautimme, kunnon tokoeuforiaa. Tehtiin tunnaria, ohjattua, luoksaria ja seuruuta. Kaikenlainen äänen korottaminen on pahasta ja J. ottaa itseensä niin sisälläkuin ulkonakin. Pitää siis miettiä miten huomauttaa pennulle vessaharjan tai muun vähemmän toivottavan omaisuuden lainasta. Jos ei pennun kanssa tulisi tehtyä niitä virheitä mitä muiden, kun tuo sensori pitää minut valppaana ja ehkäisee tyhmää ja vähemmän rakentavaa käytöstä.
Sylikoira, se on Kiila, mitä lähemmäksi sen parampi ja kylläpä koira ihanasti lämmittää. Kiilan kanssa ollaan keskitytty temppuihin, niin sillein meillä molemmilla on mukavaa.
Kaikki kolme ovat myös pikkasen hyödyntäneet tasapainotyynyä. Ulkona trion yhteistyö on jo aikas mukavaa, siellä pentu saa tulla kummankin iholle ilman jälkiseuraamuksia. Sisällä Jinga lämpenee yhä useammin leikkimään kakaran kanssa. Kiila ei moiseen alennu, vaan päinvastoin sitä saa vahtia, ettei mene katkaisemaan nuorison riehuntaa. Silmissä on pieni otus kasvanut. Vauhtia ja voimaa on joka päivä enemmän. Kyllä tästä hieno trio tulee!
maanantai 10. marraskuuta 2014
Lumi tuli, lumi suli, lievää trioutumista
Lunta tuli Jyväskylän korkeudella aika rutkasti perjantain vastaisena yönä. Illalla ei ollut vielä tietoakaan lumesta. Aamulla sitä piisasi ja kaiken päivää tuli lisää. Kuvat yllä perjantain posetuksia. Isot koirat saavat lumella fanttipallonsa ja nauttivat. Prikka ei ollut kovinkaan ihmeisssään, löysi lelua lumen alta ja tykkäsi mennä rinnettä alas lumipalleroiden perässä. Harmi, kun lumen ihanuudesta sai nauttia vain kaksi päivää, sunnuntaina suli silmissä pois. Tupa oli viikonlopun täynnä, joten yhdellä pienellä taatusti riitti ihailijoita.
Viikon aikana muutamana päivänä olen karannut Jingan kanssa pihalle tai läheiselle kentälle, että jotain isojen koirien juttujakin ollaan keritty tehdä, noudot, zeta ja luoksarit obat erityisesti olllet työn alla ja tosi hyvältä vieläkin vaikuttaa Mannerin Niinan vinkkien toimivuus. Koko porukka on puuhastanut myös tasapainotyynyn kanssa, ettei ihan olisi tylsää.
Jinga - onpa se vaikea koira. Tähän asti olen tottunut siihen, että koira pikkuhiljaa siedättyy pentuun. Mutta nyt, pyh, välillä leikitään tosi kauniisti ja välillä ei kakaraa tunneta. Mielestäni kumpikaan koirista ei ole agressiivinen pennulle vaan enemmänkin "pelkää" ja siksi murisevat. Selvästi alkaa kuitenkin molemmat sietää pennun lähestymisyrityksiä, vierekkäin voi jo maata, istua tai ulkona liikkua.
Ja penneli, se on maailman fiksuin otus, tietysti, hyvä muisti, hyvät hoksottimet ja kovin yhteistyökykyinen ja -halukas. Ei ole mitään säikkynyt, häntä pystyssä kohtaa uudet tilanteet ja kolinat. Ihana pakkaus, jos se ei kuvista ilmene! Niin, ja ei kyllä voi olla tehokkaampaa estolääkettä marrasmasennukseen!
Kiila kestää pennun läheisyyden, ei tarvitse enää täristä (inhosta?)
Meidän pennun "häkki"
Maanantain parivaljakko
Trio - siihen on vielä matkaa
Ehkä jossain vaiheessa trioontuminen tapahtuu
torstai 6. marraskuuta 2014
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
Isot koirat - niitä on vaikea ymmärtää, ei tykkää pienestä mustavalkoisesta, toinen murisee enemmän, toinen vähemmän, hammasta tulee jos liian lähelle menee. Mutta niin lähelle kuin mahdollista on mentävä, mieluummin just murinarajan sille puolelle. Vielä vaikeampi ymmärtää, että kolmen päivän jälkeen nuorempi koira muuttuu iltasella tunniksi sympaattiseksi leikkikaveriksi, jonka jälkeen taas kieltäytyy tuntemasta.
Lelut - niistä ei ikinä tiedä mihin ne lentää/pomppii - hukkaan joutuu
Namit - kovan nuuskutuksen tuloksena niitä löytyy puolen metrin säteeltä.
Lisää namia - kun laittaa pepun alas, tulee namia.
Vielä lisää namia - kun vilkaisee namittajaa tulee lisää namia, joko äänellä tai ilman
Saksofoni - hui yhtaikaa niin kiehtova mutta myös huisin pelottava, pitää päästä lähelle, pitää päästä karkuun.
Vähemmän saksofonia - jos syö toivelaulukirjojen selät, niin soiko saksofoni vähemmän, 3/21 tehty?
Onni on omat nallet!
Riemu - pahvinpala, mikä vaan riittää!
Istu - kun isoille sanotaan istu, niin tokihan istun siihen saman riviin.
Väsy - iskee totaalisesti.
maanantai 3. marraskuuta 2014
Duo + X = Trio?
Miss X filosofisena
Miss X mamman seurassa
Miss X kera siskon
Miss X kera veljen
Niin se vaan viikonloppuna koitti aika lähteä pentua hakemaan. Kovin sitä oli odotettu, vaikka toisaalta ei niin kiire vielä olisi pentua tähän hetkeen saada. Toisaalta aina ei ole kultapakkauksia jaossa.
Uusi tulokkaamme on Prikka, Foxbarton Kings Fancy, just niin ihastuttava kuin ennalta osasi toivoa. Foxbartoneita olen ihaillut pitkään (vanhemmat koirat ovat kisanneet working-puolella) ja tapasin livenä 2011 Cruftsissa. Silloin esitin toiveeni, että joskus…
Eikä toivettani tyrmätty, vaikka on tässä soudeltu ja huopailtu.
Perjantaista lauantaihin ihailin kuutta aikuista sukulais-Foxbartonia. Ilo ottaa pentu, kun sukulaiset ovat hyväpäisiä ja hyvätapaisia kauniita otuksia. Vaikka aikuisia oli kuusi, niin hyvin tiesivät paikkansa ja uskoivat emäntäänsä säntillisesti. Terveystaustatkaan eivät paremmat voisi olla. Pennuista yksi uros oli jo ehtinyt lähteä, jäljellä olevat kolme olivat kaikki kovin reippaita ja rohkeita. Kasvattajalle jäi pörröinen soopelityttö ja minun mukaan lähti pentueen röyhkein ja toimelian, työsarkaa siis riittää.
Seitsemän tunnin matka lentokentälle, koneessa ja mökille Hämeenlinnaan meni hienosti. Kaikki uusi otettiin reippaasti ja rohkeasti vastaan. Voisin kuvitella, että Prikka oli Heathrow'n toistetuin erisnimi lauantaina, kun niin virkailjat kuin kanssamatkustajatkin kävivät sitä ihailemassa! Iltakymmeneltä pieni mustavalkoinen laskeutui pihalle kahden vieraan koiran jalkoihin, pimeys ei haitannut ja murisevaan emäntäpariin ei kannattanut kiinnittää huomiota (ja päinvastoin murisevat emännät tekee kaikkensa ettei pentua tarvitsisi huomata). Kovin lupaavan oloinen tulokas!
Saana nähdä kauan menee että duosta tulee trio!
lauantai 25. lokakuuta 2014
Niittykukkia ja lämmintä hallia
Ihmeen pitkään on niittykukkia piisannut. Ja ihmeen lyhyitä, pimeitä ja kylmiä ovat illat, ei siinä hirveesti kerkiä valosalla puuhailla. Kun pari päivää ollaan vietetty tylsää (pelkkää kävelyä), niin kyllä täällä aletaan jo kovasti iltaisin vihjailla, että vois jotain tehdäkin. Ollaan aloitettu talvikausi, yhtenä iltana jummptyynyllä juttuja ja ihan pikkasen kerkesin Jingan kera tokoilla parina iltana. Kiilalle oli juhlapäivä, kun haravoidessa oli niin jäinen maa, että tohdin ottaa talven jäljiltä ensimmäistä kertaa fanttipallon esille. Siinä sai pallo kyytiä pitkin pihaa, minä sain haravoida eikä tarvinnut huolehtia siitä, että paleltuuko kalju koira.
Vaikkei olla kovin intensiivisesti treenattu valioitumisen jälkeen niin pari viimeistä viikka on ollut flobbeja, kun illan niin ihmeen pimeitä on. Onneksi pääsimme tänään täkäläisen nuorten tokoringin koulutuksiin lämpämään ja valoisaan Taitavien Tssujen halliin. Yhtä juhlaa olisi siellä ollut ihan omallakin porukalla, mutta kun kouluttajana oli Mannerin Nina, niin olipa superhieno päivä.
Ekaan sessioon otimme zetan ja siinä katoavan kontaktin. Vaikkei sitä niin hirveesti olla koemaisesti tehty, niin J. ilmeisesti keskittyy liian kanssa jääviin, seuruulla ei niin väliä. Lääkkeeksi kaavan rikkominen ja kontaktin vaatiminen. Käännyin milloin minnekin ilman suuntaan koiran noutamisen jälkeen etc. Vaikutti hyvältä.
Keskellä päivää teimme kaikki kahdeksan koirakkoa häiriötreeninä paikkista ja istumista ja näiden jälkeen istu-maahan jumppaa, joissa J. alussa aina menee lankaan. Lopussa teimme luoksareita rivistä.
Jingan toisessa setissä puutuimme saalistukseen noudoissa. läksyksi kunnonn hetsausta lelulle ja lelun muistuttamisesta ennen lähetystä. Pikkuhiljaa tätä selvää loppupalkan näyttöä häivytetään. Yritetään nämä muistaa. Lisäksi ehdimme treenailla tottisnoutoa, J. piti kapulaa ja toi sen eteeni. Seuraavaksi piti kapulaa, kiersi tolpan ja toi eteen. Loppun vielä pikkaisen kaukoa; siinä opettelimme painon siirtoa seistessä. Olipa huippupäivä!
Huippupäivän kruunasi verannan pöydällä odottavat uudet koirien patjat, kokoa iso ja pieni. On se vaan kumma, että pitää haaveilla kolmannesta otuksesta, vaikka on maailman ihanin duo tuossa ja elämä niin helppoo. Kaksi kättä ja kaksi koiraa, kaksi kainaloa ja kaksi koiraa, niin passeli juttu ja tekemisestä ei pulaa ole. Onneksi ei tartte olla järkevä. Kyll vaan koiran pennut on södejä.
lauantai 18. lokakuuta 2014
Cacibbi-kisassa
Meidän hallissa Killerillä järjestettiin KV-tokokoe. Tosin emme maaliskuun jälkeen ole hallissa treenailleet. Ensi kuusta lähtien taas, se on meidän talvihalli. Osallistujia EVL.ssä oli peräti 19, oli siis ihan ison kisan tuntua. Oli kiva päästä isoon kokeeseen ja nähdä oma ranking. Tosin viikkoa ennen kisaa iski panikki. Just kun luulin, että olemme saaneet luoksarin hallintaan, on hyvät stopit ja vauhti, niin eikös mun kaveri sano, että J. varastaa ekasta stopista lähtien. En ihan uskonut, se vain toimi välittömästi, ikään kuin aavisti. Neljäs kerta tuosta eteenpäin (vasta) tajusin, että kyll vaan koira ennakoi ja joka kerta röyhkeämmin. Sen koommin emme tehneet enää maahan-stoppia (mikä ei ikinä ingelma ole ollutkaan), vaan keskityimme ekaan stoppiin, sen palkkaamiseen, kestoon ja vauhtiin ennen ja jälkeen. Saimme aika hyvin homman toimimaan. Mutta hyvä varoitus, että pitää muistaa tehdä pieniä palasia ja paljon.
Tuomarina kokeessa oli Salme Mujunen. Liikkeet tehtiin normijärjestyksessä mutta paikkamakuiden lisäksi neljässä eri osassa. Tuli pitkä päivä. Hyviä koiria oli paikalla, ykköstuloksia tuli paljon.
Mielestäni sain Jingan paremmin haltuun, ennen kehiin menoja ja kehässä. Koe alkoikin hyvin kun saatiin kympit paikkamakuista. Semmoista keskitasoista taapertamista taasen. Aina pitää mokailla jotain. Meriselitykset alla. Pisteitä kertyi 268,5 ja sillä meidän rangkingiksi tuli 7/19.
Paikka istuminen 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8,5 - parasta seuruuta aikoihin, ajoittain kontakti tippuu mutta ei hypellyt ja perusasennotkin tuli tehtyä.
Zeta 8 - stopit hyvät, mutta kovin hyppivänä tuli seuruuseen tai käännöksiin.
Luoksetulo 7,5 - liukui maahan-stopin! Muuten hyvä vauhti ja suht hyvä
Ruutu 8 koiralla onneton dementikko-ohjaaja, joka ei muistanut käskysanaa, vaan ohjasi ensin kädellä ja sit jälkikäten sanoi sen käskyn = > kaksoiskäsky
Ohjattu 8 (ruma saalistus ja kapulan asennon muuttaminen)
Metallinouto 9,5
Tunnari 9,5 - "tupakki" suussa tuli koira takasin :)
Kaukot 6,5 - kaukot alkoi hyvin, mutta usko loppui toiseksi viimeisessävaihdossa, fiksu olisi antanut uuden käskyn, mutta tämmöinen hidas tyyppi ei osannut reagoida.
Paikka istuminen 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8,5 - parasta seuruuta aikoihin, ajoittain kontakti tippuu mutta ei hypellyt ja perusasennotkin tuli tehtyä.
Zeta 8 - stopit hyvät, mutta kovin hyppivänä tuli seuruuseen tai käännöksiin.
Luoksetulo 7,5 - liukui maahan-stopin! Muuten hyvä vauhti ja suht hyvä
Ruutu 8 koiralla onneton dementikko-ohjaaja, joka ei muistanut käskysanaa, vaan ohjasi ensin kädellä ja sit jälkikäten sanoi sen käskyn = > kaksoiskäsky
Ohjattu 8 (ruma saalistus ja kapulan asennon muuttaminen)
Metallinouto 9,5
Tunnari 9,5 - "tupakki" suussa tuli koira takasin :)
Kaukot 6,5 - kaukot alkoi hyvin, mutta usko loppui toiseksi viimeisessävaihdossa, fiksu olisi antanut uuden käskyn, mutta tämmöinen hidas tyyppi ei osannut reagoida.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Virallisesti valio
Syyskuun PM-pronssia, Kuva by Kajosmäki
Melkein meni kolme kuukautta ennen virallista valioitumista. Jostain syystä ei kolmannen kisamme tulokset millään ilmestyneet koiranettiin, monet syyskuunkin kisat jo näkyi ja ajattelinkin, että meidän syyskuun PM-tuloksetkin on näkyvissä ennen heinäkuisia, muttei sentäs. Nyt on meidän perheessä ensimmäinen valioyksilö! On se vaan niin hienoa! Valioainesta olisi kyllä koirissani ollut aiemminkin mutt ei vaan ole taidot riittäneet ohjaajalla ja näyttäjällä.
Vaikka koirien kanssa olen aikaani viettänyt jo yli 40 vuotta, niin tokoilijana tunnen itseni aika newbieksi. Ihan hurjasti on tämä pari vuotinen tokoilu tuonut uutta oppia ja tietoa! Ja hauskaa, antoisaa, palkitsevaa ja kovin euforista on treenaaminen tuon pienen mustavalkoisen kanssa ollut. Olen niin ylpeä saavutuksistamme. Pienelle valkoiselle oli varattu vain sivurooli, siinä vaiheessa, kun se perheeseen otettiim. Mitään odotuksia minulla ei tuon koiran suhteen ollut, kunhan olisi Kiilan seuraneiti. Mutta toisin kävi.
Kun toinen herättyäsi aamulla käy puhkuttamassa vieressäsi
Kun toinen syrjässä istuen hänta heiluen ja röhisten odottaa tervehdystäsi ylösnoustuasi
Kun sama toistuu töistä palatessasi
Kun sama toistuu töistä palatessasi
Kun ulkona juostaan riemulaukkaa
Kun kävellessä pidetään yhtä ja kysellään, että tehtäiskö
jotain yhdessä
Kun vihdoin tehdään yhdessä,
niin tehdään täysillä, ja innolla,
niin oikein kuin osataan.
Kun on tehty, niin läähätetään ja kaivataan viilennystä takki tyhjänä ja kaikkensa antaneena
Kun vaan ollaan, niin ollaan niin suloista, kaunista,
filmaattista, ainutlaatuista
– ei riitä sanat, mutta kiitollisuus on syvä, että
on saanut kokea tämän - elämänsä koiran.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

































